1/18/2016

UUSI BLOGI

IMG_4513

M: Minun ja Jannin yhteinen taival päättyy nyt tähän toisen osapuolen inspiraation katoamisen vuoksi. Jos kiinnostaa voit mennä seurailemaan tästä linkistä mun eli Marin uutta blogia!

1/04/2016

111.

M: En ikinä olisi uskonut, että tämä päivä koittaa. Mun ihan ensimmäinen reseptipostaus ikinä. Sain joululahjaksi raakaruoka reseptikirjan, jossa on mm. ihan älyttömän hyviä smoothieohjeita. Kokeilin tätä ohjetta eilen ekaa kertaa ja rakastuin tulisesti, joten päätin jakaa tämän taivaallisen ohjeen kaikkien nautittavaksi. Mulla on ollut aikaisemmin ennakkoluuloja vihersmoothieita vastaan, mutta tämän smoothien jälkeen kaikki epäilyt katosi kuin tuhka tuuleen. IMG_4357
IMG_4371
IMG_4375
Yhdelle tai kahdelle: 
1 banaani
2 dl jäisiä mangonpaloja
2 kourallista pinaattia
loraus agavesiirappia tai hunajaa
2 dl kauramaitoa(mikä tahansa maito kelpaa) tai vettä
jäitä
IMG_4381IMG_4387
Soseuta kaikki raaka-aineet tehosekoittimessa, lisää lopuksi jäät ja sekoita vielä kerran. Koristele.

IMG_4397IMG_4392

12/29/2015

110.

IMG_4213 IMG_4010IMG_4105IMG_4161IMG_4210IMG_4109IMG_4187IMG_4288 IMG_4224IMG_4232 IMG_4292

M: Oikeasti en tiedä miten tän aloittaisin. Viime kirjoituksesta on nyt päivää yli kaksi kuukautta(itseasiassa kaksi päivää yli, koska päivä just vaihtui). Skipataan nyt suosiolla tämä aikaväli ja hypätään joulukuun kuviin. Tosiaan tuon piparkakkutalon tein jo marraskuun puolella. Vielä se piparkakkutalo odottaa tuolla keittiön pöydällä syömistään. Musta on kuoriutunut ihan jäätävä leipuri. Mun koko joulukuun voisi tiivistää siihen, että käytin 3/4 osan vapaa-ajastani leipomiseen. Jos nyt kunnolla aletaan miettimään niin tein ainakin kuusi kakkua, leivoin kaksi kertaa pipareita(ja niistä tietty ton talon), raakasuklaata, 2xmarenkeja ja karjalanpiirakoita. Nyt olen suosiolla pitänyt pikku taukoa tosta mahdottomasta leipomisesta.

Joulu meni taas tosi kivasti mammalla ja tänä vuonna siellä oli enemmän sukulaisia kuin viime vuonna. Vaikka lunta ei tänä vuonna ollutkaan, niin ei se hirveästi masentanut ihan mahtavan auringonpaisteen vuoksi. Syötiin niin hyvää jouluruokaa ja sain ihania lahjoja kavereilta ja sukulaisilta. Kuvissa näkyykin kaksi juttua mun lahjoista. Toinen niistä on tuo Kaunisteen kuori puhelimeen(tykkään!) ja toinen on polaroid kamera. Oon ihan rakastunut tohon kameraan. Sillä ei kyllä ihan viitti samanlailla räpsiä noita kuvia kun järjestelmäkameralla, nimittäin yksi kuva maksaa tosi kohtuullisesti yhden euron. Nyt nautitaan vielä lomasta(ja tietysti joululahjasuklaista) ja toivotaan, että tulisin tänne useemmin kirjoittelemaan kuulumisia.

10/27/2015

109.


IMG_3825 IMG_3763
IMG_3797IMG_3831
IMG_3759
IMG_3842
M: Minä ja Rous saatiin yksi perjantai tehtäväksemme tehdä täsmäisku Järvenpään filkkariin(tietysti sen takia, koska rakkaassa kotikylässämme ei ole enää filkkaria). Mukaan lähti labyrintti(dylanlovelove) ja liikaa irttareita. Kuvissa ylpeilevät minun juuri ostama uusi vanssin pipo(ah, rakkaus) ja Kreikasta ostettu maailman pehmein kauluspaita. En tiedä onko sitä tullut selville täällä blogin puolella, että olen aikamoinen kauluspaitojen rakastaja. Vaatekaapissa tällä hetkellä yli kaksikymmentä kauluspaitaa ja musta tuntuu, että ostamiselle ei näy loppua. Nyt kun tälle vaatelinjalle päästiin niin ostin viime sunnuntaina minun ihan ekat leviksen farkut. Heti kun ne jalkaani sain tajusin minkä takia tätä kyseistä merkkiä ylistetään niin paljon. Carlingsin -25% kaikista farkuista kevensi hurjasti loppusummaa, joten en vain voinut vastustaa kiusausta. Viime viikonlopun perjantain majailin rakkaan Roosan luona. Käytiin Lumenen tehtaanmyymälässä(suosittelen, superhalpaa) ja leffassa. Mulla on nyt koulusta etäviikko käynnissä, joten oon saanut laiskotella ihan luvan kanssa. Huomenna kuitenkin laiskottelu loppuu ja anatomia kutsuu. 

10/16/2015

108.

IMG_2480IMG_2478IMG_2500IMG_2474IMG_2528IMG_2541
M: Toisena päivänä vuokrattiin pyörät, joilla sitten lähdimme pyöräilemään kohti Kalamakia. Kalamakin ranta oli suojeltu, koska kilpikonnat tulivat pesimään rannalle. Munien päälle oli laitettu tuollaisia kehikoita ja rannalla oli muutenkin tosi tiukat säännöt esim roskaamisesta. Toi ranta oli kyllä yksi mun lemppareista. Ei kumminkaan jääty kauaksi aikaa tälle rannalle, koska oli niin älyttömän kuuma, ettei pystynyt jäädä makaamaan pitkäksi aikaa. Jatkettiin siispä pyöräilyä Laganasin kautta Agios sostis saarelle.
IMG_2557IMG_2581IMG_2596IMG_2599
Laganas oli enemmän semmoinen nuorten juhlimispaikka ja kauppakatu oli ainakin 10 kertaa pidempi kuin meidän kylässä. Ei pysähdytty ollenkaan vaan jatkettiin pyöräilyä Agios sostikselle. Päädyttiin sitten vahingossa tosi upeaan kylään, jossa käytiin syömässä kuudennen kuvan maisemissa. Jatkettiin matkaa Agios sostikseen ja yksi mies sanoi, että rantaa pitkin pääsee ihan hyvin pyörien kanssa, joten mehän sitten mentiin. Alussa jyrkät rappuset alas, rantaa pitkin pyörät puoliksi meressä ja vielä loppussa ihan älyttömän jyrkät ja pitkät rappuset ylös. Kun oltiin päästy ylös olisi tehnyt mieli haistattaa paskat sille miehelle kuka sanoi tätä helpoksi ja tilanne oikein nauratti meitä. Lopulta päästiin Agios sostikselle ja se oli saari, mihin kuljettiin tollaista siltaa pitkin. Sitten olikin takaisin lähdön aika. Pyöräiltiin tänä päivänä yhteensä noin 30 kilometriä 30 asteen helteessä, joten se oli kyllä aika suoritus. Päivä oli ihan täydellinen.  
IMG_2654 IMG_2703 IMG_2620 IMG_2636 IMG_2712IMG_2745 IMG_2756 IMG_2768 IMG_2776 IMG_2928 IMG_2808 IMG_2810IMG_2968
Kolmantena päivänä me lähdettiin koko päivän kestävälle veneretkelle(tai itseasiassa se oli laiva), joka kävi sinisillä luolilla ja hylkyrannalla. Pysähdyimme pari kertaa uimatauoille ja puolessa välissä päivää tunniksi hylkyrannalle. Hylkyranta on tunnettu kristallinkirkkaasta vedestä ja rannalla olevasta vanhasta hylystä. Tämä meriretki oli kyllä ihan älyttömän upea kokemus.

9/26/2015

107.

IMG_3503IMG_3454IMG_3480IMG_3410IMG_3497

M: Ihanaa syksy on tullut. Kynttilöitä on jo poltettu kiitettävä määrä, lehtiä on haravoitu ja jo kaksi Vain elämää jaksoa katsottu. Syysflunssa, joka tuntuu olleen vähintään joka toisella ihmisellä, on selätetty ja koulukin on lähtenyt käyntiin mukavasti. Tällä viikolla mulla on ollut vain kaksi päivää töitä, joten oon saanut lepäillä ihan kunnolla. Ensi viikolla alkaa jo lokakuu(niin outoa). Mulla ei ole kyllä yhtään valittamista tästä kylmenevästä säästä. Ihanaa kun saa pukeutua lämpimiin ja mukaviin vaatekappaleisiin. Kello on ihan justiinsa yksi. Nyt ajattelin klikata julkaise nappia ja nousta tekemään aamupalaa. Onhan nämä viikonloput ihan kivoja.