11.

M: Eilen koulun jälkeen oli aivan ihanan näköinen taivas. Miten taivas voikaan olla niin fotogeeninen kuin näissä kuvissa? Tällä hetkellä kun katson ulos näen vain käsittömättömän tylsän harmaan peitteen. Tämä aivan ihana toivomani lumi on näyttäytynyt jo monta kertaa ja voi kumpa se tulisi pysyäkseen(muistan kun toissa jouluna lumesta ei ollut vielä mitään toivoakaan). 

Eilisen päivän tuskailin sen ihanan sosiaalipsykologian kirjan lukemisessa ja silmäni kuolivat jo ennen keskiyötä. Ja ai että niitä miljoonia eri käsitteitä mitä olisi pitänyt osata. Mistä niitä eroja edes tietää sosiaalisen kompensaation ja kognitiivisen dissonanssin välillä(anteeksi, mutaa minulla lyö tyhjää). Huomasin tänä aamuna potevani järkyttävää päänsärkyä ja silmäni eivät meinanneet edes aueta, mutta päätin silti lähteä ja suorittaa nämä tyhjän mustan aukon päähäni tekevät koetehtävät.

Sanoisin, että nyt viettelenkin aika aikaista viikonloppua(lukuunottamatta sitä perjantain kertaustuntia). Odotan vain tämän viikon viimestä päivää, jolloin on siis ensimmäinen joulukuuta!

10.

J: Tänä sunnuntaiaamuna heräsin ennen muita, vaikka kellokin on jo vaikka kuinka paljon. Ainostaan Jessi tarkkailee ikkunasta lintulaudalla ruokailevia pikkutipuja. Herätessäni tajusin, kuinka paljon elämässä on niitä pieniä hyviä hetkiä ja ensimmäinen oivallus oli se, että jouluun on enää kuukausi! Ja eilistä päivää voisin jo varovasti kutsua tämän vuoden ensimmäiseksi talvipäiväksi. Lämpötila pyöri koko päivän nollan maastossa ja ulkona oli mielestäni jo vilpoinen, nuo pienet valkoiset taivaasta pudonneet valkoiset lumihiutaleet (joista tosin vain pieni osa jäi maahan) piristivät päivää ainakin jonkun verran! Kaupassa oli niin ihana tunnelma, että olisin vonut jäädä sinne vain tarkkailemaan ihmisten lauantain kauppareissuja. Esittelijä sai minut jopa ostamaan maalaisruislimpun, joka osottautuikin aivan täydelliseksi, eikä yksilöstä ole leikattavaksi enää kuin muutaman siivun verran. Eilinen päivä, jolloin ei oikeastaan tapahtunut mitään sen ihmeellisempää, päättyi rauhalliseen  glögi-iltaan parhaan ystävän kanssa, jonka kruunasi sauna, jonne tosin meinasimme naurusta ja väsymyksestä nukahtaa.

Kuvat otettiin myös eilen, kun molemmat huomasimme ihanan auringon paisteen, mutta Marin älyttömän nopeasta valmistautumisesta huolimatta (huomioikaa sarkasmi), meinasimme missata tuon luonnonvalon, joka ei meille suostu enää näyttäytymään muutamaa tuntia enempää. Lopputuloksena kameraan tallentui hieman erilaisia kuvia, istuttuamme Marin käden tuotoksen sylissä. Neidin upeasti hiottu ja maalattu penkki sai tosin jalkojen yläpäässä sijaitsevan yliarvostetun ruumiinosamme jäätymään, mutta se ja kaikki muut syväjäässä olevat jäsenemme jälkeenpäin sulatettiin ensimmäisten piparien leivonnalla.

9.

M: Olen aika hymyileväinen näistä kuvista. Syksyllä otetut kuvat on nimittäin parhaita. Näitä kuvia on jo tosiaan näkynyt Roosan blogissa varmaan kauan sitten, mutta päätin nyt kylpeä vielä tässä minun hitaudessani ja julkaista nämä.

Tänään alkoi tosiaan koeviikko ja kaikkihan siitä kemian labrakurssista pääsi läpi(ei muistella viime jakson biologian labrakurssin hylättyä arvosanaa, jooko? Oltiin Jannin kanssa niin hyvä labrapari). Tänään kaksi tytön tylleröä tulee meille yökyläilemään ja varmasti illan pääteemaksi ajelehtii taas ruoka. Viime tekstissäni taisin mainita sääukolle pari pientä valittua sanaa ja sieltähän ne lumihiutaleet seuraavanaa aamuna leijaili taivaalta(mutta eihän ne pysyvästi tänne Etelä-Suomeen jääneetkään). Ja oi kyllä, siellä minä lumisateessa kävellessäni väläyttelin taas koko matkan sitä tyhmän näköistä suurta hymyäni.

8.

M: Taas ollaan menty päiviä eteenpäin ja kohtahan on jo joulukuu. Oltiin eilen äitini kanssa kuuntelemassa ClubForFiven joululauluja. Tässä sitä yritetään jo nyt saada vähän joulumieltä, vaikka tiedän että ilman lunta sitä ei vain ole tulossa(nyt on marraskuu hei sääukko, tuo mulle lunta). Tänään kun tulin koulusta, sytytin paljon kynttilöitä, laitoin valot sammuksiin, kuuntelin joululauluja ja aloin työstämään tosissaan sitä terveystiedon koskematonta tutkielmaa, joka pitäisi siis ylihuomiseksi olla valmiina(onneksi sain lisäaikaa, thankgod). Perjantainahan alkaa se kaikkien rakastama koeviikko, joka joka kerta vain yllättää sen omalla ärsyttävällä positiivisuudellaan. Mitähän tuokin tarkoitti, mutta ei aina kaikkea ehkä tarvitse tajutakkaan mitä höpisen. Jospa tänä viikonloppuna minun kotielämääni ilahduttaisi jokin ihana karvaturri, eihän niitä koulukirjoja koko viikonloppua tarvitse lukea, vai mitä? Minä ja tämä toinen blogin puolisko ollaan lähdössä muuten laskettelemaan Alpeille ennen hiihtolomaa!

Nämä kuvat oli joltain iänaikaiselta lahtireissulta, kun joimme ihanaa icelattea ja söimme aivan liikaa pastaa(ainakin minä). 

7.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
J: Koska tuo epätasaisesti maalattu autotallin ovi meidän kotipihassa on todettu erittäin hyväksi kuvapaikaksi kun kiire koputtaa olkapäätä tai ei muuten vaan jaksa etsiä parempaakaan paikkaa, käy se hyvin kuvien taustaksi (toisin voi olla kohta kun pimeä tulee jo ennen kuin teeveestä on kaikki hirviömorsiammet raivonneet tarpeeksi). Ja kyllä on ihan ookoo laittaa nämä vanhat kuvat syyskuulta vanhan blogin puolelta, mutta ehkei sillä ole niin suurta merkitystä, koska on kiva pitää tämä sivusto edes vähän hengissä. Rakas canonini kun ei ole uusia sadasosasekuntteja itseensä tallentanut, mutta on ollut ihan kiva nauttia vain jokaisesta hetkestä ilman sitä tekohymyä(valitettavasti), joka kerta toisensa jälkeen jokaisen kasvoille aina vääntyy tuon kyseisen mustan mötikän esille ottaessa. Ehkä joskus opin olla edes vähän aidompi enkä niin teennäinen, mutta täytyy varmaankin ottaa tuhansittain kuvia ennen sitä. Onneksi on olemassa ihana rakas isäni, joka sanoo aina ihan suoraan irvisteleväni kameran edessä...

6.

M: Vielä vähän aikaa sitten puissa roikkui paljon enemmän noita värikkäitä lehtiä kuin nyt.
 Koulun jälkeen on jo pimeää ja puut seisovat elämäänsä ihan alastomina, ei edes lunta oksien päällä.



Ostin vähän aikaa sitten jo kauan haluamani valokirjaimen. Siinä se pöydällä valaisemassa tätä synkkää syksyä ja siksi tietysti tämä ämmä tässä toljottamassa, koska se on nimeni alkukirjain(yllätys). Siellä tämä viimeinen sillä hetkellä oleva ämmä oli odottamassa minua hyllyssä ja toivoi, että sen mukaani ottaisin.



Tosiaan, minun ja tämän kellon menneisyys on ollut mutkikas. Vuoden odotuksen jälkeen sain tämän täydellisyyttä hipovan yksilön, joten voitte varmaankin ymmärtää minun aikaisemmin valitsemani sanavalinnan kuvailemaan taivaltamme.



Tämä aika vuodesta masentaa, mutta minkäs sille mahtaa. Pitää vain yrittää miettiä niitä positiivisia puolia.
Ensilumi, joulukortit, leipominen, ulkoilu ja pehmeimmän torkkupeiton ikinä(!) alla piiloutuminen.
 Nyt olen pelastautunut(melkein!) nirhaukselta, joka oltaisiin nähty tämän tytön tekemänä, joka odottaa jo seuraavan kirjoituksen julkaisemistaan. Vielä odotan vain tuon julkaise-painikkeen klikkaamista ja sitten olen valmis nukkumaan.

5.

M: Kuuntelin kuulokkeillani Justin Timberlaken Cry Me A Riveriä ja lähdin pyöräilemään kotiin ihanassa sateessa. Huomasin sateen voimistuvan ja tunsin itseni vielä onnellisemmaksi. Matkan lopuksi tunsin kuinka olin aivan litimärkä ja mietin kuinka jotkut muut ei niin sateesta pitävät hienostelijat olisivat suunnilleen itkeneet tämän matkan aikana(onneksi minä en ole sokerista), Tällä hetkellä halusin vain, että kotimatkani olisi ollut ainakin kuusi kertaa pidempi, että olisin saanut nauttia sateesta melkein tarpeeksi. Piponi reunasta tippui isoja vesipisaroita naamalleni ja tajusin, että ohikulkijat olisivat varmaankin ihmetelleet minun suurta, hölmöä hymyä, joka paistoi niiden masentuneidenkin ohikulkijoiden huomioon. Rakastan sadetta. Aina kun sataa, ajattelen makaavani jossain(olisi sitten joku oja tai keskellä tietä), kuunnella vain sateen ropinaa ja tuntea vesipisarat valuvan naamallani. Ja kyllä, jos ajattelit sitä kuinka kliseistä tekstiä oletkaan lukemassa, anna minun nyt kerran kertoa kuinka pidän sateesta. Kotona päätin lähteä ihanan koirani kanssa kävelylle sateeseen. Pistin suurimman villapaitani päälle ja villapaitaa suojaamaan sen pinkin sadetakin, jonka kaveriksi yhen kumisaapas parin. Lähdin kävelemään sateeseen hymysuin ja toivoin ettei se olisi loppunut koskaan.

Päälläni kuvassa näette vähän minun aivan minulle täydellisesti sopivasta Zaran yksilöstä, joka toimii talven pakkasten pelastajana. Ostin myös jo vähän aikaa sittten tuon ihanan repun, joka on vienyt kaikki selkäkivut tullessaan. Muistan kuinka jo noin vuosi sitten haahuilin tuommoisen samankaltaisen repun perään ja ai että miltä tuntuu nyt kun vihdoinkin omistan sen. Juorutytön viimeinen jakso tuli tänään ja se tekee minut vieläkin surullisemmaksi kuin eilisen kakun pilalle mennyt ulkoasu.