10/26/2013

4.

2013-10-23 fall1 fall 0411 wsff fall 0191 asd as

J: On ihan fiksua käyttää kesäkenkiä, kun talvi voi yllättää jo heti seuraavana päivänä. Tosin ei nuo kimaltelevat kengät jalassa olleet kuin muutaman minuutin ajan. Todella järkevää vain ja ainoastaan sen takia, että kenkiä ei ole tultu käytettyä ja ne sopivat mielestäni noiden farkkujen kanssa parhaiten omasta kenkävalikoimastani. On myös hyvin outoa, kun naamalla on nuo uudet tulokkaat, joiden ansiosta tuntuu kun katsoisi elämää kokoa ajan hd-television ruudulta, kun kaikki tuntuu niin tarkalta. Kestää tovin kyllä totutella näihin, kun ei nenän päälle ennen ole aurinkolaseja kummoisempia kakkuloita ollut. Pakko kyllä sanoa, että on ihan kiva erottaa neuleista jokainen erillinen neulottu silmukka ja ehkä mä nyt paremman näön kanssa bongailen kaikenlaisia uusia asioita (ilman päänsärkyä!).

10/21/2013

3.

aaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaa aaaa aaaaaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaaaa fsf aaaaaaaaa aaa

 M&J: Tuosta kauniista silloin vielä värikkäästä syyspäivästäkin on vierähtäny jo aikamoinen tovi ja paljon on sen jälkeen kerennyt tapahtua. Tai oikeastaan mitään erikoista ei ole elämään kuulunut ja päivät ovat pyörineet lähinnä edellisten tapaan. Ainut erikoisuus syyspäiviä piristämässä oli tuo viime viikon syysloma, mutta tänään ei saanut siitä enää nauttia, kun piti raahautua pirteänä (toisin sanoen väsyneenä) aamulla kouluun, koulukirjojen saadessa repun painamaan ainakin tonnin. Onneksi tuollaisia päiviä, jolloin kuvat on otettu, on mahtunut piristämään jo pimeneviä syyspäiviä ja toiseksi on mukavaa kun tietää että sellaisia päiviä on vielä reilusti edessäpäin. Varsinkin kun joulunodotus on voitu jo virallisesti aloittaa lisäämällä aamupuuroon kanelia kaardemumman kera sekä polttamalla kynttilöitä lähes joka ilta.

10/18/2013

2.

lahticity 003k kjmk

J: Ja näin jatkan uuden blogimme taivalta toisen postauksen merkeissä heti seuraavana päivänä, tällä kertaa yksin ja muutaman viikon takaisilla kuvilla. Tuona päivänä oltiin reissussa 43 kilometrin päästä kotoa, kun oltiin siskon luona käymässä Lahdessa. Tuolla Suomen Chicagoksikin kutsutussa kaupungissa pyörähdimme syömässä ja käytiin onnekkaalla reissulla Karismassa. Voitettiin neljän hengen risteily Ruotsiin, joten tuonne länsinaapuriin rapakon taakse tulee tässä parin kuukauden sisällä lähdettyä. Ei kuulu vastaväitteitä täältä suusta, mutta jotkut ystäviksenikin kutsutut naispuoliset henkilöt joutuvat luultavasti pettyä, kun paikkoja ei ole tarpeeksi (ellei matkalaukkuun piiloutuminen houkuta). Toinen parin päivän loma tähän syksyisen ja jouluisen loman väliin laineiden päällä ja naapurimaassa kelpaa oikein hyvin, sillä tästäkin viikosta on jäljellä vain kaksi päivää ja sitten päiväni muodostuvat taas lähinnä lyijytäytekynien terien katkeiluista ja tehtävälistoista.


10/17/2013

1.

hjhol feet sydän

M&J: Päätimme luoda yhteisen blogin, jossa molempien keskenjääneet ja vajaat päähänpistot pääsisivät oikeuksiinsa. Pähkäilimme kauan minkä nimen tälle blogille antaisimme. Yhdellä niistä takapihan kuvausreissuista ystävämme Roosa möläytti parhaiten meitä kuvaavan nimen: "Unicorns fart". Tämä ajatuksia lennättelevä nimi kertoo kokonaisuudessaan kaiken mitä tarvitsee ilmaista meistä. Kuitenkin niitä joitain lukijoita ajatellen päätimme säästää tämän pienimuotoisen(not) myötähäpeän meitä kohtaan.

Loistavana aloituksena aikeemme oli kirjoittaa ne tavallistakin tavallisemmat perustideot millä blogit aloitetaan, mutta yllättäen meidän kohdallamme tämä yksinkertainen asia osoittautui meidän aivoillemme aivan liian vaikeaksi. Joten pidemmittä puheitta, tervetuloa stalkkaamaan kahden blondin aikaansaannoksia ja sekoiluja. Eiköhän ne perustiedot ennemmin tai myöhemmin sitten selviä teille.