4/27/2014

30.

IMG_0644 IMG_0438 IMG_0619 2014-04-25 001 IMG_0484 IMG_0624 IMG_06431 2014-04-25 0011

J: Ihmiset meni aivan sekaisin tuosta meitä hellivästä luonnonilmiöstä, joka on jo näin huhtikuussakin saanut meidät jättämään takkeja kotiin. Itsekkin heittäydyin oikein villiksi korkaten maksihame-kauden sekä pistämällä purkkarit jalkaan vaikken seilaamaan ollutkaan lähdössä, sekä tuli parina päivänä makoiltua lyhytlahkeisissa housuissa tossa pihalle kootussa trampoliinilla tai pikemminkin aurinkotuolilla. Siihen tarkoitukseen sitä kuitenki enemmän tulee nykyisin käytettyä, vaikka se voltti sieltä takataskusta edelleen löytyi, vaikka osa niistä päättyikin naamalleen. Aurinko on saanut minut enemmän tai vähemmän välttelemään velvollisuuksia ja rästissä oisi ihan mukavasti kouluhommia, onneksi on olemassa sunnuntait, joille ei juuri olekkaan muuta tarkoitusta. Epätoivoisesti olen myös yrittänyt vaihtaa taitoluistimia rullaversioihin, mutta sopivia ei ole tälle jättijalkaparille vielä löytynyt. Onnistuin kuitenkin tänään tai toisin sanoen eilen ostamaan kaikkea muuta kuin nuo kyseiset rullilla kulkevat menopelit, jotka siis vieläkin koreilevat ostoslistallani. No hyvä syy odottaa sitä hetkeä, kun hieman täydemmän lompakon omaava on mukana ja tarjoutuu sponssaamaan tuota tärkeää investointia.

2 kommenttia: