6/02/2014

35.

IMG_1051

1.6 TODAY

J: Ajateltiin Marin kanssa tehdä tämä Lauran blogissa ollut kuvahaaste. Tarkoituksena on kesäkuun jokaisenna päivänä lisätä kuva ja toteutamme tämän niin, että vuoropäivinä toinen meistä lisää oman päivänsä kuvan.

Hienosti, onnistuin saada ensimmäisen osan tästä photoaday-haasteesta toista tuntia liian myöhässä ladattua tähän koneelle. Voidaan onneksi leikkiä, että asumme Aasian maassa ja päivä ei ole vielä vaihtunut. Omistan kuitenkin hyvän syyn myöhästymiselle, sillä ahersin blogin toisen kirjoittajan syntymäpäiväkakun parissa sellaiset kolmisen tuntia, jolloin hermot oli mennä väsymyksen painaessa. Tänään olen siis onnistunut saamaan tuon aivan täydellisen kakkukirjan sivut sotkettua suklaaseen ja ihastellut meille asennettua uutta harmaata lattiaa. Ah, en malta odottaa niitä lukuisia #monokäsi kuvien lisäämistä instagramiin, sillä onhan tuo fotogeeninen lautarivistö hyödynnettävä.


2 kommenttia:

  1. Täytyy kyllä myötää, että on hyvin fotogeeninen lattia teillä ystäväiseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun lattialle puolen tunnin asettamisen jälkeen saadaan laitettua puurolautanen lakattujen kynsien kera, on lattian käyttötarkoitus hyödynnetty!

      Poista